Holokaustin varjo ja radiodokumentit

Tom Östling on toimittanut Yle Radio 1:n Todellisia tarinoita -ohjelmapaikalle hienon kolmiosaisen radiodokumentin Suomen ja suomalaisten osallistumisesta holokaustiin. Olin unohtanut lukeneeni joitain lukunäytteitä sarjan ensimmäiseen osaan jo pari vuotta sitten. Pitkä toimitusaika on tehnyt laadukkaalle ja kiinnostavalle dokumentille vain hyvää.

Ensimmäinen jakso käsittelee joidenkin tunnettujen suomalaisten suhdetta natsismiin, toinen valtakunnanjohtaja Himmlerin Suomen-vierailua kesällä 1942 ja kolmas Suomen vahvaa osallistumista juutalaisten ja neuvostoliittolaisten sotavankien vangitsemisiin, murhiin ja luovutuksiin saksalaisille.

Minulla on vähän hankala suhde radiodokumentin lajityyppiin. Ylen Todellisia tarinoita -ohjelmapaikalla elää hyvin vahvasti (70-lukulaisen) realistisen dokumentin perinne, mikä tarkoittaa usein aika verkkaista kerrontaa ja vahvaa luottoa eräänlaiseen suoran (puheen) läsnäolon ideaaliin. Holokaustin varjon kaltainen historiallisesti painava hanke solahtaa hyvin ja tyylikkäästi tähän perinteeseen. Se on poikkeuksellisen hyvin kerrottua radion pitkää journalismia. Holokaustin varjon estetiikka nojaa pitkälti puheen ja sanojen totuuteen, historiallisten faktojen esillepanoon. Sanojen välit, hiljaisuudet ja empimiset nousevat esiin eniten sarjan ensimmäisessä jaksossa, jossa pojat puhuvat isiensä teoista.

Olen kuunnellut jo vuosia Third Coast -radiofestivaalin Re:sound-podcastia, joka kokoaa ja lähettää pieniä pätkiä festivaaleille tarjotuista englanninkielisistä radiodokumenteista. Esimerkiksi tämän viime vuoden loppupuolen lähetyksen ensimmäinen osio nimeltään 4700 Liberty Heights Avenue on rytmisyydessään sellaista radioajattelua, mitä ei juuri suomalaisessa radiokerronnassa kuule. Dokumentissa rytmi nousee sanojen rinnalle osoittamaan ja luomaan kuvaamaansa todellisuutta.

Pitäisi kuunnella enemmän kaikkea.