Upottava teatteri

Olen nähnyt tämän talven aikana kaksi ”immersiivistä” teatteriesitystä, jossa katsoja vaeltaa läpi esitystilan ja luo merkityksiä omatahtisesti. Henna Tanskasen, Lija Fischerin ja kumppaneiden 13. tunti (arvio myös tämän päivän Hesarissa) ja Emilia Kokon Genderfuck (arvio Hesarissa niin ikään) lähestyivät immersiivisyyttä hyvin eri tavoin.

13. tunti on pelillinen kokemus, jossa katsoja voi vapaasti kuljeskella teatteriesityksen näyttämöllä läpilavastetussa teollisuuskiinteistössä. Pelillisyys syntyy siitä, että katsojat voivat itse valita millä tavalla ja missä järjestyksessä kokea esityksessä risteileviä kohtauksia. Esityksen katsominen vaatii katsojalta siis aktiivisuutta ja harhailua. Dramaturgia muodostuu erilaiseksi katsomiskokemuksesta ja -aktiivisuudesta riippuen.

13. tunti -esityksen pelillisyys mahdollistuu sen kautta, että esitystila on rajattu. Näin katsojia voidaan esitysarkkitehtuurin ja kohtauksien ajoituksen kautta ohjata paikasta toiseen. Tämä mahdollistaa myös valinnat myötä (esiintyjien seuraaminen, arkkitehtuurin vihjeiden ratkaiseminen) ja vastaan (kääntyminen pois, piiloutuminen, passiivisuus). 13. tunti -esityksen jälkeen oli mielenkiintoista vertailla kokemuksia muiden katsojien kanssa, koska kokemukset todella olivat varsin erilaisia katsomisstrategioista ja sattumasta riippuen.

Emilia Kokon ja työryhmän Genderfuck tapahtui 13. tunti -esityksen tavoin Helsingin Vallilan vanhoissa teollisuuskiinteistöissä. Siinä pieni katsojajoukko johdatettiin läpi kohtauksien sarjan. Vaikka katsojat eivät voineet ”pelata” esitystä läpi, Genderfuckin immersio, siihen uppoamisen tunne, oli paikoin vahvempi kuin 13. tunnin kohdalla.

Genderfuckin immersio oli enemmän mentaalista ja muistutti minimalistisen taiteen tapaa kiinnittää katsojien huomio kaikkeen siihen mikä mahdollistaa teoksen: ruumis (esiintyjien, katsojien), tila, liike, esineet. Samalla esitys rajasi katsomiskokemusta oman tiukan käsitteistönsä avulla, johon kuuluivat sukupuoli (ja sen ”takana” oleva), (intersektionaalinen) feminismi, muodottomuus teatterin hahmona, muovin olemus ja historia. Katsojat kohtasivat erilaisia muodottomia hahmoja, joiden takaa esiintyjää oli vaikea erottaa. Katsomiskokemuksen upottavuus oli luonteeltaan ikään kuin negatiivista: ei ollut mitään mihin upota, paitsi käsitteiden ja näkyjen hahmottomuus, kysymysten aukinaisuus, ruumiiden rajattomuus.

Näiden kahden erilaisen esityksen kautta voisi tehdä käsitteellisen jaottelun suljettuun ja avoimeen immersioon teatteriesityksissä. 13. tunti -esitys päättyi kun teatterilavasteen ovet sulkeutuivat. Genderfuckin kohdalla on hämäränpeitossa päättyikö se ollenkaan.