Holokaustin varjo ja radiodokumentit

Tom Östling on toimittanut Yle Radio 1:n Todellisia tarinoita -ohjelmapaikalle hienon kolmiosaisen radiodokumentin Suomen ja suomalaisten osallistumisesta holokaustiin. Olin unohtanut lukeneeni joitain lukunäytteitä sarjan ensimmäiseen osaan jo pari vuotta sitten. Pitkä toimitusaika on tehnyt laadukkaalle ja kiinnostavalle dokumentille vain hyvää.

Ensimmäinen jakso käsittelee joidenkin tunnettujen suomalaisten suhdetta natsismiin, toinen valtakunnanjohtaja Himmlerin Suomen-vierailua kesällä 1942 ja kolmas Suomen vahvaa osallistumista juutalaisten ja neuvostoliittolaisten sotavankien vangitsemisiin, murhiin ja luovutuksiin saksalaisille.

Minulla on vähän hankala suhde radiodokumentin lajityyppiin. Ylen Todellisia tarinoita -ohjelmapaikalla elää hyvin vahvasti (70-lukulaisen) realistisen dokumentin perinne, mikä tarkoittaa usein aika verkkaista kerrontaa ja vahvaa luottoa eräänlaiseen suoran (puheen) läsnäolon ideaaliin. Holokaustin varjon kaltainen historiallisesti painava hanke solahtaa hyvin ja tyylikkäästi tähän perinteeseen. Se on poikkeuksellisen hyvin kerrottua radion pitkää journalismia. Holokaustin varjon estetiikka nojaa pitkälti puheen ja sanojen totuuteen, historiallisten faktojen esillepanoon. Sanojen välit, hiljaisuudet ja empimiset nousevat esiin eniten sarjan ensimmäisessä jaksossa, jossa pojat puhuvat isiensä teoista.

Olen kuunnellut jo vuosia Third Coast -radiofestivaalin Re:sound-podcastia, joka kokoaa ja lähettää pieniä pätkiä festivaaleille tarjotuista englanninkielisistä radiodokumenteista. Esimerkiksi tämän viime vuoden loppupuolen lähetyksen ensimmäinen osio nimeltään 4700 Liberty Heights Avenue on rytmisyydessään sellaista radioajattelua, mitä ei juuri suomalaisessa radiokerronnassa kuule. Dokumentissa rytmi nousee sanojen rinnalle osoittamaan ja luomaan kuvaamaansa todellisuutta.

Pitäisi kuunnella enemmän kaikkea.

 

Uskon loikka Neuvostoliittoon

Vuonna 2012 Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö kantaesitti näytelmän Neuvostoliitto – tarina Uskosta. Esitystä edelsi laaja aineistonkeruu palvelutaloissa ympäri Suomen, jonka pohjalta Jussi Moila kirjoitti hienon tekstin. Olin mukana palvelutalokiertueella mikrofoneineni ja aineistosta syntyi radiodokumentti Neuvostoliitto meissä, joka lähetettiin radiosta 7.2.2013. Toimitin seuraavana vuonna projektista vielä kirjan Uskon loikka – Neuvostoliitto-projekti ja Kiertuenäyttämön eetos.
Kiertuenäyttämön toiminnasta ja teatterien laitosyhteistyöstä alkaa olla aika laajasti kirjallisuutta. Kaikista parhaan käsityksen tämän tyyppisestä ”soveltavasta teatterista” (hankala termi) saa Jussi Lehtosen väitöskirjasta ja tietysti Kiertuenäyttämön esityksiä seuraamalla.

Walter Benjamin ja kirja

Kirjallisuustoimittajana tulee usein sellainen tunne ja  harha, että kirjallisen kulttuurimme pitäisi olla jotenkin olennaisesti sidoksissa kirjaan esineenä.

Myyntiluvut, kustannusliiketoiminta ja kirjoihin liittyvä unennäkö ovat usein julkisesti tärkeämpiä kuin itse kirjallis-taiteellinen toiminta. Tällaisen harhanäön vallassa on hyvä lukea välillä Walter Benjaminia, joka kirjoitti mihin mediaan vain ja olisi hyvin sopinut monimediaaliseen aikaamme:

”True literary activity cannot aspire to take place within a literary framework . . . it must nurture the inconspicuous forms that better fit its influence in active communities than does the pretentious, universal gesture of the book — in leaflets, brochures, articles, and placards. Only this prompt language shows itself actively equal to the moment.”

https://monoskop.org/images/d/d7/Benjamin_Walter_One-Way_Street_and_Other_Writings.pdf